keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Inspiraatio ja ilmaisun pakko!


Heti oman perheeni jälkeen suurimpia rakkauksiani on TEATTERI. Näytteleminen teatterissa. Myöskin teatterin katsominen on huippua, mutta elämäni henkireikä on nousta itse lavalle. Se tunne on sanoinkuvaamaton ja siihen jää koukkuun. Mitään muuta niin kutkuttavaa ja upeaa en tiedä! Kotinäyttämöni on Kuusankosken Teatteri ja siinäpä vasta teatteri! Mahtava porukka, tiivis yhteistyö, tuki ja turva. Ei kai missään muualla voi tuntea samoin. Ei kulu päivääkään, etten ajattelisi ihmisiä tai tapahtumia teatterilta ja aina ne tuovat hymyn kasvoilleni. Elän elämääni niin, että mietin milloin taas voisin nousta lavalle, mennä mukaan näytelmään. Tällä hetkellä se on mahdotonta, vuorokaudessa ei tunnit riitä. Se harmittaa ja saa mielen kaihoisaksi ja olen ikävissäni. Mutta olen saanut mahtavan työpaikan ja kaupan päälle opiskelupaikan ja valmistun (jos hyvin käy) kahden vuoden päästä uuteen ammattiin. Aikuisena joutuu tekemään näin, aina ei ehdi kaikkea kivaa. Teatteriharrastus vie aikaa, mutta se antaa tuplaten kyllä takaisin. Se on poistuminen arjesta, pään tyhjentäminen kaikesta muusta. Se on naurua ja itkua, välillä kauhua ja paniikkia. Kaikkea tuota minä ikävöin.


Missä muualla voisit olla punainen ja valkoinen, vuorotellen, yhtäaikaa. Elää uudestaan ihmiskohtalot, luoda uusia elämiä. Missä muualla voisit kerran elämässäsi LAULAA MUSIKAALISSA osaamatta laulaa? Tanssia koreografiaa kuin viimeistä päivää! Nauraa pois murheesi, itkeä kaihot pois sydämestäsi? Siellä:) Minä kyllä palaan! Ja tervetuloa kaikille silloin!

1 kommentti:

  1. Voi Jatta, tää on niiiin totta. Ja vois olla vaikka min kirjottama. Minullaki on ikävä teatteriin, se on kuin toinen koti. Onneksi kohta pääsee vihdoin pitkästä aikaa lavalle. Jee!

    VastaaPoista