sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Aikaa

Viime aikoina päällimmäisenä mielessäni on ollut aika. Sitä on nimittäin putkahtanut jostain hieman lisää? Olen päässyt viettämään hetkiä ihan omien ajatusteni kanssa, esimerkiksi kuntosalilla ja lenkkipolullakin. Aikaa ei ole koskaa kuitenkaan liikaa, mutta sitä on kuin onkin järjestettävissä. Kotona löytyy hommia, mutta esimerkiksi tälläiselle perfektionistille mikään ei riittäisi. Aina löytyy lisää siivottavaa, järjesteltävää, pestävää, putsattavaa. Olen määrätietoisesti yrittänyt opetella siitä pois. Yksi siivouspäivä viikossa riittää. Kerran päivässä kun vähän "raivaa", se riittää. Oikeasti.

Miksi niin usein, jos haluaa ottaa hetken omaa aikaa, siitä on niin kamalan huono omatunto. Jos vaikka käy vaatekaupassa sovittamassa muutamaa kampetta, niin autolle pitää jo juosta ja kotimatkalla melkein jo tulee itku, että nyt on varmaan kotona romahdettu, kun olin tunnin pois. Vaikka kotona on kaikki aina hyvin, kellään ei ole mitään hätää. Äidin ajatusmaailma on vähän hassu. Olen yrittänyt opetella tuosta huonosta omasta tunnosta pois. Se on kaikille ihan ok, että äiti käy jossain, se on ihan ok, jos vaan istutaan paikallaan, eikä tehdä mitään. On ihan hyvä vaan tylsistyä tai vaikka nukkua hieman pitempään. Tai valvoa.

Haluaisin opettaa lapsilleni, että on ihan hyvä asia ottaa omaa aikaa. Olla itsensä kanssa tai vaikka juuri tekemättä mitään. Aina ei tarvitse olla menossa, aina ei tarvitse olla kiire. Itse olen pikkutyttönä joutunut aamuisin heräämään aikaisin ja menemään tallille mättämään hevosenpaskaa. Oli sitten joulu tai juhannus, arki tai sunnuntai. Hevoset on toki hienoja eläimiä, ei siinä mitään, mutta kun se homma ei ollut enää hauskaa, vaan olisin joskus halunnut aamuisin tehdä jotain muuta. Vaikka olla rauhassa. Päivät kuluivat kovassa huiskeessa ja jos "karkasin" vaikka leikkimään barbeilla, hetken kuluttua jo huudeltiin johonkin hommaan. Olen miettinyt, että tuolta astiko se huono omatunto tulee. Näin 35-vuotiaana saattaa jo tajuta jotain. Joskus joku tallityttö saattoi sanoa, että haluaisi olla minä, asua täällä, että olisi oma hevostalli. Mietin aina, että miksi ihmeessä, ei tässä juuri mitään hienoa ole. Paitsi se oli hienoa, kun pääsi Papan kanssa Kausalaan kauppaan, sai olla hetken ihan "muissa maailmoissa". Joskus hain yksin kyläkaupalta jotankin, kuten kananmunia paperipussissa. Aika moni oli rikki sitten kotiin päästyäni. Hyvin symbolista sekin.

Toivoisin, että omista lapsistani tulisi tottakai myös ahkeria ja tunnollisia, reippaita ja työtäpelkäämättömiä, mutta myös sen verran itsekkäitä, että ottaisivat omaa aikaa. Minulta meni näin kauan tajuta, että se on merkittävän tärkeää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti